sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäivä

Tajusin viime viikolla, että isänpäivä on kohta ja aloin heti miettimään
mikä on päivän menu kun isäni ja pikkuveljeni oli tulossa
viettämään tätä kyseistä päivää minun ja kihlattuni luokse.
Äitinihän ei mukaan tullut, koska ovat isäni kanssa
eronneet muutama kuukausi sitten.

Kun sain menun suunniteltua, olin innoissani ja
odotin vain että sunnuntai koittaisi, ja vihdoin se koitti.

Olin niin malttamaton, että halusin jo lauantai iltana tehdä jotain
sunnuntain menun eteen, joten suunnittelemani suklaakakku
muuttuikin kolmen suklaan juustokakuksi.
Olimme käyneet mieheni kanssa lauantaina päivällä ruokaostoksilla,
mutta juustokakkua varten tarvittavat liivatelehdet puuttuivat,
niimpä lähdin kiertämään lähikaupat (3kpl)
kunnes viimeisestä kaupasta sitten niitä liivatelehtiä
löytyi ja suunnitelmat pelastuivat.

Päivän menuksi olin siis suunnitellut tämän:

Hawaijin leike, lohkoperunoita & salaattia
(salaatti, kurkku, tomaatti ja feta)

Kolmen suklaan juustokakku & kahvi/ mehu

Menu toimi paremmin kuin hyvin,
kehuja sain, ja siitähän vasta hyvä mieli tulikin.

Pääruoasta en ehtinyt napsia mitään kuvia,
kun kaikilla oli niin kova nälkä etten ehtinyt.
Ruokaa jäi vielä, joten voin yrittää vielä huomenna,
jos saisin jonkin näiköistä kuvaa otettua annoksesta.




Kolmen suklaan juustokakku:

Pohja:
200g digestive keksejä
75g meijerivoita (sulaa)

Täyte:
4dl kermavaahtoa
3 liivatelehteä
3rkl kiehuvaa vettä
½dl sokeria
180g maustamatonta tuorejuustoa
4 riviä pandan tummaa suklaata
4 riviä pandan maitosuklaata
4 riviä pandan valkosuklaata

Valmistus ohje:
1. Murenna keksit ja sulata rasva
2. Sekoita keksi murska sekä rasva tasaiseksi massaksi
3. Kaada keksi-rasva-seos irtopohjavuokaan (pohjalle leivinpaperia)
4. Vaahdota kermavaahto & sokeri
5. Laita 1 liivatelehti likoomaan astiaan jossa on kylmää vettä
6. Sulata mikrossa tumma suklaa
7. Kiehauta vesi
8. Jaa tuorejuustopaketti kolmeen osaan ja
laita 1 osa siitä sulan suklaan sekaan ja
sekoita tasaiseksi massaksi
8. Mittaa 1rkl kiehuvaa vettä mukiin ja purista liivatteesta
vedet pois ja sekoita liivatelehti kiehuvaan veteen
9. Kaada vesi-liivate seos suklaa-tuorejuusto seokseen ja
sekoita seos tasaiseksi
10. Jaa vaahdoitettu kermavaahto kuvitteellisesti
kolmeen osaan ja lusikoi (3 isoa keittolusikallista)
vaahtoa suklaaseoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi
11. Kaada seos keksipohjan päälle
12. Laita kakkuvuoka jääkaappiin, jotta tumma suklaa kerros hyytyy

30min myöhemmin....

13. Laita 1 liivatelehti likoomaan astiaan, jossa on kylmää vettä
14. Sulata maitosuklaa astiassa mikrossa
15. Kiehauta vesi
16. Lisää sulan suklaan sekaan 1 osa tuorejuustosta ja sekoita tasaiseksi
17. Mittaa 1rkl kiehuvaa vettä mukiin
ja purista liivatteesta vedet pois ja
sekoita liivatelehti kiehuvaan veteen
18. Kaada vesi-liivate seos suklaa-tuorejuusto seokseen ja
sekoita seos tasaiseksi
19. Lisää suklaa seokseen kermavaahto (3 isoa keittolusikallista)
ja sekoita seos tasaiseksi
20. Kaada maitosuklaa seos tumma suklaa seoksen päälle ja
laita kakkuvuoka taas jääkaappiin

30min myöhemmin....

21. Laita 1 liivatelehti likoomaan astiaan, jossa on kylmää vettä
22. Sulata valkosuklaa astiassa mikrossa
23. Kiehauta vesi
24. Lisää sulan suklaan sekaan 1 osa tuorejuustosta ja sekoita tasaiseksi
25. Mittaa 1rkl kiehuvaa vettä mukiin
ja purista liivatteesta vedet pois ja
sekoita liivatelehti kiehuvaan veteen
26. Kaada vesi-liivate seos suklaa-tuorejuusto seokseen ja
sekoita seos tasaiseksi
27. Lisää suklaa seokseen kermavaahto (3 isoa keittolusikallista)
ja sekoita seos tasaiseksi
28. Kaada valko suklaa seos maito suklaa seoksen päälle ja
laita kakkuvuoka taas jääkaappiin

Anna kakun hyytyä kunnolla yön yli ja nauti kakusta seuraavana päivänä.

Sokeri tässä kakussa ei ole pakollinen, sillä suklaat tuovat melkolailla makeutta kakkuun.
Itse ainakin seuraavalla kerralla teen kakun ilman lisäsokeria.
Kakku on erittäin suklainen sekä makea, mutta aivan mielettömän hyvä,
vie ihan kielen mennessään ;)


Otan kommentteja, sekä ideoita mielelläni vastaan :)
Nautinnollista, mutta pimeää syksyä kaikille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti